Laitilanwirvoitusjuomatehdas.fi ei ole enää täällä. Sen sijaan yritä laitilan.com.

Suomessa on elävä ja monipuolinen olutkulttuuri

Olut on suomalaisille hyvin tuttu ja tärkeä juoma jo kaukaa menneisyydestä, satojen vuosien takaa. Erilaisia sahteja, mallasjuomia, kotikaljaa ja olutta on perinteisin menetelmin pantu Suomessa nautittavaksi niin arkena ja juhlana, ja esimerkiksi keskiajalla sahti oli vettä tavallisempi jano- ja ruokajuoma. Erilaiset juhlat kuten häät tai joulu ovat itsestään selvästi vaatineet huolellisin menoin valmistetun kotikaljan tai sahdin juhlajuomaksi. Nykyäänkin Suomessa on runsaasti oluen tuotantoa, ja pari vuosikymmentä sitten maailmalla alkanut voimakas pienpanimoinnostus näkyy selvästi myös suomalaisessa olutkulttuurissa. Suomalaiset nauttivat mielellään kotimaisista olutmerkeistä, jotka ovat usein paitsi ulkomaisia vaihtoehtoja edullisempia, myös erittäin maistuvia ja kaikin puolin laadukkaita.

Vaikka oluen juontiin liittyy välillä myös ylilyöntejä, näyttäytyy suomalainen olutkulttuuri lähemmässä tarkastelussa varsin monipuolisena ja sivistyneenä. Olutta nautitaan perinteisesti seurustelu- ja ruokajuomana tai virkistykseksi esimerkiksi saunomisen yhteydessä, mutta yhtä luontevasti suomalainen voi korkata oluen tai pari aivan itsekseenkin rentoutumistarkoituksessa. Innokkaat olutharrastajat puolestaan maistelevat ja vertailevat uusia tuotteita, järjestävät oluen maistajaisia ja seuraavat muutenkin alan ilmiöitä ja uusia tuulia. Ylipäätään oluet ja muut miedot alkoholijuomat ovat kasvattaneet suosiotaan väkevien juomien kustannuksella, ja suomalainen alkoholikulttuuri on siirtynyt humalahakuisesta juomisesta hillitympään, nautiskeluun painottuvaan kulutustyyliin.

Suomessa toimii myös kotimaisen olutkulttuurin edistämiseen keskittyvä Suomen Olutseura ry, joka vaalii oluen valmistukseen liittyviä perinteitä, välittää oluisiin liittyvää tietoutta ja uutisia, ja julkaisee OlutPosti-nimistä, pelkästään oluiden ympärillä liikkuvia aiheita sisältävää lehteä. Jos aihealue ei ole ajankohtainen tutustu ja löydä parhaat pikalainat täältä.

Perinteisiä suomalaisia olutmerkkejä

Kaikille suomalaisille tuttuja, suurten kotimaisten tuottajien olutmerkkejä ovat esimerkiksi Lapin Kulta, Koff, Karjala ja Karhu. Hyvin klassiset, pohjoisen luontoon ja mielen maisemaan viittaavat tuotemerkit sopivat hyvin suomalaiseen olutkulttuuriin, ja jokaisella merkillä on omat, uskolliset kannattajansa. Perinteisten merkkien rinnalle on pienpanimokulttuurin nousun myötä ilmestynyt suuri määrä erilaisia, varsin hauskasti nimettyjä kotimaisia oluita. Suomessa on tällä hetkellä noin 90 pienpanimoa, joten valinnanvaraa riittää, ja kauppojen oluthyllyjen tutkimiseen saa halutessaan vierähtämään paljonkin aikaa.